Evankeliumi

Hyvä me uskovat

Meillä on asiat hyvin meitä ei vainota, eikä kuoleman pelossa tarvitse tulla Jumalanpalveluksiin, monien seurakuntien nimikyltissä kuitenkin heijastuu Laodikean seurakunta nimi. Jeesus koputtaa ovelle mutta ovi pysyy kiinni.

Se on johtanut tämän päivän kristillisyyden maailman siihen, että kristityt ei enää oikeastaan välitä evankeliumin julistuksesta, eivätkä jaksa juurikaan mitään hengellistä. Olemmeko niin maailman sokaisemia, ettemme työn, arjen, harrastusten keskellä enää viitsi harrastaa kristillisyyttä?

Jääkö se meillä uskonnolliseksi harrastukseksi?

Olemmeko valmiit uhraamaan elämämme Jumalan iankaikkisen suunnitelman hyväksi. Evankeliumin julistamiseen sopivalla ja sopimattomalla hetkellä, vaikka tänä joulun aattona, kun koko suku on paikalla.

Eräs vapaiden suuntien edustaja on sanonut, suurin osa seurakunnista on kuolemassa. Hän kehottaa laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. 

Emme me mitään täältä rakennetusta maailmasta saa mukaamme, vaikka taskuihin tunkisimmekin koko omaisuutemme. Kun kuolema meidät kohtaa ei silloin auta raha taskussa, ei oma talo hieno viimeisen päälle rakennettu ei komea auto pihassa, ei hienot loma mökit eikä loma matkat.

Jos vain seurakuntien pieni osa jaksaa edelleen rakentaa, rakastaa, antaa anteeksi ja julistaa Jumalan tekoja, iankaikkisen taivas kulkijoina, joilla kutsu on voimassa.

Olemme todella silloin unohtaneet jotain äärettömän tärkeää Raamatusta.

Meidän tulisi rakentaa iankaikkisuuteen taivasten valtakuntaan, joka on, joka on ollut ja joka tulee olemaan iankaikkisesti.

Sinne matkalla olemme taivastiellä kärsimysten, vaivojen ja kuivan erämaan. Vain vaivoin pelastuu Jumalan omat, kuinka kurjasti käy niiden, jotka ovat ilman Jumalaa.

Olisiko aika pyyhkiä unet pois ja ottaa peite silmistä ja uskaltaa julistaa parannuksen tekoa, syntien pois laittamista ja todellisen Jumalan läsnäolon vastaan ottamista. Olemmeko me kurjia taivasmatkaajia, joille todellinen uhrautuminen Jumalan sanan totuuteen on jäänyt taka-alalle elämässämme.

Kerron tarinan ja toivon että tämä voisi sinuakin koskettaa näin joulun alla.

Jumalan uskovana Jeesuksen verellä pestyyn puhdistettuun sieluuni jäi tuska, kuinka kurja olen taivasmatkaaja, helposti unohdamme miten Jumala on pelastanut meidät ristin, ylösnousemuksen kautta sovittanut syntimme. Jeesus opettaa meitä antamaan ei keräämään, kuinka vaikeaa se on uskovillekin.

"Mies kahden lapsen kanssa seisoo ulkona ja perheen isä etsii viimeistä 20 euron seteliä, jonka oli taskuun laittanut olihan hän menossa kauppaan lasten kanssa joulu ostoksille. 20 euroa oli koko perheen rahat. Seuraavasta viikosta ei ollut tietoa mutta piti elää vain nyt hetkeä. Mies etsii ja kokeilee että raha on taskussa ja miettii menneisyyttä. Aikaisemmin oli työtä, oli haaveita lomamatkoja ja tulevaisuutta elämässä, nyt työttömänä, elämä teki täyskäännöksen.

Näissä mietteissä mies kävelee kauppaan sisään ja alkaa etsimään viimeistä seteliä. Etsii mutta ei löydä, suuttumus kasvaa, melkein itku pääsee kaupassa, viimeinen 20 euronen on hukkunut. Hän ottaa alistuneesti lastensa käsistä ja alkaa vetää heitä ulos kaupasta, häpeissään, suuttuneena ja alistuneena. Samalla pieni poika alkaa itkeä ja huutaa isälleen.

Mitä me nyt teemme.

Mitä me nyt teemme, kaikuu kaupassa olevien korviin kukaan ei auta ohikiitävässä hetkessä isän ohittaessa muita asiakkaita, joilla on kärryt täynnä joulu ostoksia, painavat päänsä alas häpeissään korvissaan soi pikku pojan sanat.

Mitä me nyt teemme.

Mitä me nyt teemme iskee kaupassa oleviin uskoviin eivät he juurikaan välitä, mutta jotenkin omatunto silti kolkuttaa. Mutta ovathan he käyneet joka sunnuntai kokouksessa ja kiillottaneet ulkokuortaan kiiltäväksi ja toivottaneet toisillensa siunausta ja hyvää jatkoa".

Mitä me nyt teemme, on jokaisen omassatunnossa soiva lause, kun näemme hädässä olevan lähimmäisen ja kuljemme ohi välinpitämättömästi omien huolin saattelemana, en voi, en kykene ja en halua auttaa.

Mitä me nyt teemme, pienen itkuisen pojan huulilta soi jokaisen sydämessä, mutta olemmeko mekin rakkaudettomia, emme auta, emme ehdi, emme välitä uskovia?

Mitä me nyt teemme, niin tuo kysymys jää sinun omalletunnollesi millainen ihminen sinä ja minä olemme?

Mitä me nyt teemme siihen voi Jumala vastata meille jokaiselle, jos vain pysähdymme ja annamme Jumalan puhua meille.

Hän loi ihmisen kuvakseen ei ulko- kristilliseksi maailman omistajaksi. Hän loi ihmisen elämään täydellistä hyvää rakkaudellista elämää sopusoinnussa niin luonnon kuin muiden ihmisten kanssa. Siihen emme aina kykene omien vaikeuksien keskellä. Olemme menossa aikaan, jolloin meidänkin elintasomme hiipuu silloin meiltä kysellään uskon kestävyyttä, rakkautta ja riippuvuutta Jumalaan.

Tänä jouluna voimme hiljentyä itse kukin ja kysyä Jumalalta olemmeko tehneet vain tämän maailman eteen töitä ja rakentaneet vain tätä aikaa varten vai olemmeko rakentaneet tulevaan iankaikkiseen aikaan. Voimme kysyä Jumalalta, mitä me nyt teemme.

Olisiko aika aloittaa niin yksilö kuin seurakunta tasolla viemään kutsua, ainoaan oikeaan kuninkaan juhlaan, johon kaikille on valmistettu kutsu. Jeesus lähetti uskovat viemään kutsua, ei auta mitään istua vain totutusti kokouksissa ja lähteä takaisin arkeen, se kutsu joka juuri sinun tulisi jakaa on edelleen sinulla, nyt aika on loppumassa on aika lähteä liikkeelle ja jakaa kutsu kuninkaan häihin. Meidän tulee viedä sitä kutsua kaikille sopivalla ja sopimattomalla ajalla, sillä aika loppuu eikä kutsuja voi enää sen jälkeen lunastaa.

Seurakunnat sulkevat hienojen joulujuhlien jälkeen ovet jouluksi jopa tammikuun alkuun asti, uskovat linnoittautuvat valtavien herkkujen äärelle, samalla maailmassa, ympärillämme kulkee hukkuvat sielut kohden ikuista kadotusta, ystävämme, läheisemme, tutut ja tuntemattomat, onko he saaneet kutsun kuninkaan läheteiltä, jotka Jeesus lähetti 2000 vuotta sitten viemään niitä kaikkialle maailmaan alkaen omasta lähipiiristä. Missä sinun kutsusi on ?

Maailma pimenee valo on himmeä tai vakan alle laitettu, joulu on muuttunut maalliseksi,  tänäkin jouluna liian moni apua tarvitsija jää sitä vaille, lähtiessään täältä maailmasta sinne mistä ei ole paluuta. Yksinäiset, hyljätyt, köyhät, jäävät yksin pimeyteen ilman joulun sanomaa. ja Jeesus on jätetty seimeen.

Näillä sanoilla tahdon pysäyttää sinut miettimään omalta kohdalta mitä elämä on miten minä kohtelen lähimmäistäni?   

Tekemäni runo sopii hyvin tähän loppuun:

Lempeä Paimen

Lohtuna meillä on Hyvä Paimen, joka kaitsee laumaansa,

Hän kuljettaa meitä elämänpolulla, joka johtaa rauhaan.

Hän vie veden äärelle, jossa sielu löytää levon, pimeyden keskelläkin,

Hänen läsnäolonsa on kirkkaus, joka valaisee ja suojelee,

pimeässä laaksossa, kuivassa erämaassa, hän meitä ravitsee sanallaan.

Elämämme keskelle on katettu pöytä,

malja täyttyy yhä uudelleen,

Paimenen hyvyys ja lempeys seuraavat meitä,

kunnes kerran on kutsu saapua täyttynyt,

kodin ovi aukeaa ja siellä saamme elää,

rakkaudessa iankaikkisen armon ilmapiirissä,

Iankaikkisesti.

Siunattua armorikasta joulun odotusta ja vapahtajamme syntymäjuhlaa, teille kaikille.

Toivottaa: @ Pappi: Timo Kasanko